Suun ja nielun tutkiminen
Suuta tutkiessa tarvitaan avuksi hyvä valo, kielilastain ja sormet.
Suu tutkitaan systemaattisesti tarkastamalla limakalvo; huulet, kieli (ylä- ja
alapinta, kielen tyvi), posket, ikenet, suulaki, nielurisat, hampaat,
sylkirauhasten laskutiehyet (parotikset yläposkihampaiden kohdalle,
submandibulaarirauhaset suunpohjan etuosaan frenulum linguaen kummallekin
puolelle).
Kielen motoriikkaa tutkimalla saadaan käsitys n. hypoglossuksen
(kieli) ja n. glossopharyngeuksen (nielurefleksi) toiminnasta.
Kuvassa oikeanpuoleinen hypoglossusvaurio joka on aiheuttanut jo silminnähtävää
atrofiaa kielen oikeaan laitaan. Kielen liike on myös rajoittunut.
Palpaatiolla
selvitetään suunpohjan, kielen ja sylkirauhasten mahdollisia muutoksia.
Oikeanpuoleisessa kuvassa olevalla potilaalla tuntuu kielessä palpoiden
kovettumaa ja pinta on rikki. Mikä kieltä kirveltää?
Nenänielun tähystäminen, takarinoskopia, tehdään lämmitetyllä pienellä
peilillä, jonka kautta sekä heijastetaan valo nenänieluun että tarkastetaan
nenänielun alue. Kieli painetaan kevyesti alas ja eteenpäin.
Löydöksessä pyritään rekisteröimään limakalvopatologia, kitarisan koko sekä
korvatorvi- ja
koanaaliaukkojen mahdolliset poikkeavuudet. Takarinoskopian teko vaatii
harjoittelua, eikä kannata hermostua jos ihan heti
ei hahmota tutkittavaa aluetta.
Nenänielun tutkimusta voidaan täydentää nasopharyngoskopian avulla. Myös
NSO-rtg kuvan
sivukuvasta
voidaan tarkastella nenänielua.
Videofluorografian
avulla nähdään miten pala kulkee.
.